tiistai 10. tammikuuta 2017

Raksaviikko nro 10

Raksaviikon raportti tulee taas hieman myöhässä. Pitää skarpata!

Raksaviikolla 10 takan teon lisäksi levytettiin väliseiniä. Voin vain kuvitella, miten ahdasta kolmella miehellä oli ollut tiistaina ja keskiviikkona. Olohuoneessa muurari muurasi takkaa ja timpurien kaikki materiaalit olivat edelleen keskellä olohuonetta. 


Keittiön pikkuikkuna

Näkymää eteisestä

Pikkumakkari toimi villavarastona

Keskiviikkona ja torstaina levytystyöt jatkuivat ja ne saatiin melkein päätökseen. Teknisestä tilasta puuttuu yksi kipsilevy, sillä meidän raksalämmittimen kaapeli tulee niistä ennen perustuksia tehdyistä sähkönsuojaputkista. Sen kanssa pitää nyt hieman viritellä, että levy saadaan paikoilleen.

Muurarin ehdotuksesta hankimme tuollaisen perus kosteusmittarin raksalle antamaan hieman osviittaa ilmankosteudesta. Raksakuivaimen ollessa päällä kosteus pysyy noin 40% lukemissa. Raksalla siivoillessamme laitoimme kuivaimen pois päältä noin pariksi-kolmeksi tunniksi, jolloin ilmankosteus kipusi jo yli 50%. Eipä taida siis olla vielä lattiavalu kuiva... :D





Eteinen & Keittiö
Pesuhuone























Torstaina saapuivat myös meidän paneelit kattoon sekä saunaan. Nämä valinnat ollaan tehty kauppojen solmimisen aikaan heinäkuussa, joten valinnoista oli melko hatarat muistikuvat. Kattopaneeli oli ainut, jonka muistimme oikein. Hyvältä kuitenkin näyttää! Parin viikon sisällä paneelit saadaan paikoilleen.  



15 viikkoa jäljellä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti