Näytetään tekstit, joissa on tunniste kylpyhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kylpyhuone. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. huhtikuuta 2017

Sadettajasuihku

Tarkimmat lukijat ovat ehkä huomanneet, että meille piti tulla sadesuihku, mutta kuvissa on kuitenkin näkynyt tuo Oraksen perus suihku.

Kun putkimiehet saapuivat tekemään viimeisiä töitänsä, kertoivat he muuten kaiken olevan kunnossa, mutta suihkun kanssa voi tulla ongelmia. Ongelmia aiheutti lähinnä tuo tuplamuuraus/putelihylly, josta putkimiehet eivät olleet ilmeisesti tietoisia. Sadettajasuihkun vakiokiinnikkeet eivät olleet tarpeeksi pitkiä, jotta ne olisivat yltäneet seinään asti siten, että sadettajasuihku itsessään olisi pystytty asentamaan suoraan.

Olin itse tuolloin paikalla ja sanoin putkimiehille, että jos sadettajasuihkua ei millään saada asennettua, on meidän varmaan tyydyttävä siihen perussuihkuun. Melko nopeasti putkarit kävivätkin hakemassa autosta tuon perusmallin suihkun ja asentivat sen. Omasta mielestä tuossa ei ollut mitään vikaa, mutta Juha ei ollutkaan tähän kovin tyytyväinen, kun hänen unelmoima sadettajasuihku ei toteutunutkaan.


Mainitsinkos jo aikaisemmin, että Sievitalo hoitaa reklamoinnit erittäin mallikkaasti? No, sanonpa uudelleen. 

Sievitalo hoitaa reklamoinnit ERITTÄIN mallikkaasti.

Juha laittoi projektipäälliköllemme kyselyn, eikö sadettajasuihkua tosissaan pystytä asentamaan. Liitteeksi hän laittoi vielä kuvan vastaavanlaisesta asennuksesta. Seuraavana päivänä Juhalle soittikin Etelä-suomen LVI-työnjohtaja, joka oli selvitellyt tätä meidän tapausta. Hän oli pahoitellut tilannetta ja kertonut, että he ovat Orakselta kyselleet pidempiä kiinnikkeitä, jotta suihkumme saadaan asennettua. Kiinnikkeet saadaan, ja suihku tullaan vaihtamaan mahdollisuuksien mukaan ennen luovutusta, mutta asennus voidaan tehdä vasta muuttommekin jälkeen.

Maanantaina putkimiehet olivatkin käyneet vaihtamassa tuon Oras 7193- mallisen suihkun. Hyvää palvelua Sievitalolta ja.. no onhan se nyt aika hieno... :)


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Raksaviikko 20, Kalusteet asennettuna!

Kalusteet ovat valmiina! Tällä viikolla tapahtuikin sitten taas vaikka ja mitä!

Tiistaina Omega-keittiöiden asentaja oli saanut oman osuutensa valmiiksi. Voi että, kuinka tyytyväisiä olemmekaan! Varsinkin keittiöstä tuli yllättävänkin tilava ja kaappitilaa löytynee tarpeeksi! Lopulliset kalustekuvat ja materiaalivalintamme näkee täältä (KLIK).

Suureksi yllätykseksi putkimihet saapuivat tekemään LVI- kalustusta viikon aikataulusta edellä! Keskiviikon ja torstain aikana putkimiehet saivat myös tehtyä urakkansa loppuun liesituuletinta lukuunottamatta, josta puuttuu yksi putken palanen. 

Perjataina aamupalapöydässä istuessamme huomasimme, kuinka tuo tuttu valkoinen pieni auto kurvasi talollemme. Laatoittaja palasi tekemään välitilan laatoitukset. Tähän mennessä olemme säästyneet ainakin suuremmilta sotkuilta.. Toki saumaukset on vielä tekemättä... Toivottavasti palaute on mennyt perille, emmekä joudu kutsumaan maalareita uudelleen paikalle...














4 viikkoa jäljellä!!

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Raksaviikko 18 (Laatoitukset!)

Tällä raksaviikolla saatiin lisää valmista pintaa!

Nyt tuntuu siltä, että aika on niin kortilla, joten tämän postauksen hoitavat pääsääntöisesti kuvat. Heti maanantaina laatoittajat kävivät laittamassa pohjustusaineet pintoihin ja uretaania saumakohtiin. Tiistain aikana kaikkialla taisikin olla vesieristeetkin jo paikoillaan. Lauantaihin mennessä kaikki laatat olivat paikoillaan keittiön ja kodarin välitiloja lukuunottamatta.

Kylppäri

Vessa



Kodari vesieristettynä

Kylppäri vesieristetty

Eteisen laatoitus

Vain maalla.... :D

Vessan lattia

Kylppäri

We like!

Sauna


Eteinen

Keittiön välitilan vesieristys

Kodari laatoitettuna!

Vaikka onkin ihana tunne siitä, että laatoitukset ovat valmiit, toi se myös "muutaman" harmaan hiuksen. Laatoittajat eivät olleet ehkä siitä siisteimmästä päästä. Enemmänkin suurpiirteisiä. Itse laatoitukset on tehty siististi, mutta vesieristettä, primeria ja saumauslaastia löytyy ympäri ämpäri taloa. Esimerkiksi takan viereisellä (?!!) seinällä on hienot mustat jäljet, vaikka laatoitusta ei ole lähimaillakaan... Noh.. Onneksi sen maalarin pitää tulla jokatapauksessa uudelleen käymään..

Eilen maanantaina siivosimme raksan tiptop-kuntoon ja kävimme viemässä kaatopaikkakuorman. Alla olevassa kuvassa on kaikki tällä hetkellä jäljellä olevat raksatarvikkeet sijoitettuna pikkumakkariin! Nyt olkkarissa on enää jäljellä jääkaappi, mutta sitä emme ruvenneet siirtämään. Josko Omegan miehillä olisi nyt edes vähän enemmän tilaa, kun tulevat laittamaan kalusteita paikoilleen! 








 6 viikkoa jäljellä...

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Sneak peek

Oijoijoi... nyt tapahtuu! 

Oli pakko tulla laittamaan pienenpieni maistiainen tulevasta!

Kuinka jännittävää!