maanantai 24. heinäkuuta 2017

Terassin runko

Kun Juhannuksesta oltiin selvitty, alkoikin terassi muodostumaan hurjaa vauhtia! Juha ja äitini miesystävä hääräsivät pari viikkoa iltaisin terassin kanssa ja nyt tällä hetkellä se on kaiteita vaille valmis :)

Terassin pohjatöistä voi lukea täältä (KLIK)


Valmiin murskepedin päälle laitettiin yli jääneitä styrox-levyjä, jotta routa ei pääsisi vahingoittamaan terassia. Styroxien päälle laitettiin kivilaattoja sekä pilariharkkoja, jotta tarvittava korko saavutettiin. Koron mittauksessa meillä oli apuna korkeuskiikari. 

Kun kaksi metallimiestä laitetaan tekemään puutöitä, pelataan milleillä. Joidenkin pilariharkkojen välissä onkin laitettu 3-7mm puukiiloja, jotta varmasti on jämpti ;D Perustustolppia meillä laitettiin kahden metrin välein. Takaterassin alle niitä tuli yhteensä 15 ja kodinhoitohuoneen edustalle 6.




Kodinhoitohuoneen eteen tehty terassi aloitettiin poraamalla kivijalkaan reikä ja naulaamalla 2x4 pikanauloilla kiinni. Näin terassi saatiin alkamaan suoraa seinästä, eikä toista riviä perustustolppia tarvittu.

Kun pilariharkot olivat oikeassa korossa, laitettiin harkkojen keskelle rautakepit vahvistamaan tolppaa entisestään. Harkot valettiin umpeen. Lopuksi styroxit vielä peiteltiin sepelillä, jotta ne eivät jäisi rumasti pilkistämään terassin alta.


Kun runkotolpat olivat valmiina, laitettiin niiden päälle kulkemaan vaakaan 50x100 runkopalkit. Näitä laitettiin siis kolme riviä takaterassille ja yksi rivi kodinhoitohuoneen eteen. 



Pilariharkkojen päälle laitettiin huovan palat, jotta puu ei pääsisi lahoamaan 

Enää rungosta puuttuukin 2x4, jotka laitettiin kulkemaan poikittain 50x100 päälle. 2x4 on laitettu 60cm välein, jotta terassista tulee jykevä. Monen sadan ruuvin jälkeen runko olikin kansilaudoitusta vaille valmis! :)

Hieman hankala kohta, jossa katettu terassi, takaterassi sekä kodarin edessä oleva terassi yhdistyy. Samassa hässäkässä löytyy pari rännikaivoa sekä tarkistusputki.
Ratkaisu löytyi :)


Takaterassin runko valmis!

Tarkoituksena oli alunalkaen tehdä perustukset "vimpan päälle" ja tarpeeksi tukevaksi. On ikävä kulkea terassilla, jossa on pihistelty väärässä paikassa, eli rungossa. Tuolloin kansilauta joustaa jalkojen alla ja pahimmassa tapauksessa koko terassi pitää purkaa, kun todetaan, ettei runko ole tarpeeksi kestävä. Helpompi niitä kansilautoja on vaihtaa, jos sellainen tarve tulee :)

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Terassin pohjatyöt

Kuvien mukaan terassin pohjia on alettu tekemään toukokuun puolella. Nyt heinäkuun puolivälissä osa terassista on saanut jo kansilaudoituksen, mutta palataan ensin tajassa taaksepäin siihen lähtötilanteeseen.

Terassia on tarkoitus tehdä kodinhoitohuoneen oven eteen sekä katetun terassin jatkoksi. Yhteensä terassia tulee n 60 neliötä, joka on 2/3 meidän talon neliöistä. Kompensoimme siis talon kokoa isolla terassilla ;)




Pohjatyöt alkoivat kodarin oven edessä olevalta seinustalta. Juha kaivoi koneella pintamaata pois puolisen metriä talon alla olevan sorapedin vierestä. Tuonne koloon laitoimme markilta löytyneitä suursäkkejä, jotka toimittavat meillä suodatinkankaan virkaa. Säkkien päälle haettiin soraa ja tasoiteltiin. Jo nyt tuo pääty oli paljon siistimpi.




Seuraavaksi vuorossa oli takaterassin pohjatyöt. Taakse tulevan terassin pohjat toteutettiin samalla tavalla. Ensin pintamaata pois, alle suursäkit suodatinkankaaksi ja päälle soraa.



Kovasta uhosta huolimatta terassi ei valmistunut juhannukseksi, kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Onneksi Juhalta löytyy kuitenkin kekseliäisyyttä. Juhannusterassi muodostui puulaatoista ja Juhan tekemä sauna-palju -kärry vedettiin takapihalle. Juhannuksena nautittiin hyvistä keleistä ystävien seurassa, kyllä terassi sai viikonlopun odotuttaa itseään. :)


keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

DIY: Sängynpääty

VIHDOINKIN SE ON VALMIS! 


Tuntuu pieneltä ikuisuudelta, kun sängynpäätyä alettiin tekemään joskus ennen meidän muuttoa. Vähästä se on ollut vaille viimeiset kaksi kuukautta, mutta nyt se pääsi paikalleen ja yllättävän hieno siitä tulikin, itse olen ainakin supertyytyväinen! 

Kaupasta vastaava maksaisi vähintään 300€, joten tuli tässä hieman säästöäkin tehtyä. Kaikki tarvikkeet kun tulivat maksamaan hieman päälle 100€. Muutamat tutut kyseli somen kautta valmistusohjeita, ja onneksi tuli otettua kuvia matkan varrelta. Tässä siis ohjeet kuvien kera: 

DIY SÄNGYNPÄÄTY

Tarvikkeet:
-Verhoilukangas
-Superloni-patja
-Vanukangas
-Vaneri
-Puuvillalankaa
-Jalat
-Ompelukone
-Virkkuukoukku/pitkä neula
-Rasiapora/mattopuukko/sakset
-Porakone
-Niittipyssy+vasara

Sängynpäädyn suunnittelu alkaa miettimällä, minkä kokoisen siitä haluaa. Meidän sänky on 160cm leveä ja halusin päädystäkin saman levyisen tai vain hieman suuremman, jotta sängynpääty mahtuu sängyn molemmin puolin olevien pistorasioiden väliin. Tästä mallista saisi helposti muokattua myös napillisen version, mutta itse halusin napittoman.

Verhoilukangasta hankin 1,4m x 2m levyisen palan. Tuo leveys riitti korkeussuunnassa juuri ja juuri, mutta kapeamman kanssa olisi tullut jo tiukkaa. Vanukangasta myös samainen 2 metriä kahta eri paksuutta.


Piirrin liidulla kankaaseen haluamani kokoiset neliöt. Neliöt ovat 21cm x 21cm, joiden ympärillä on 2,5cm kaistaleet laskoksia varten.  Neliöitä on 7 rinnakkain. Molempiin päihin jäi vajaan 10cm suorakaiteet, jotta päädystä tuli tasainen. Piirsin paintilla hieman havainnekuvia, josko ne selkeyttäisi. Ehkä.




Ruutujen piirtämisen jälkeen taita kangas laskosten kohdalta kahtia ja nupita ne. Ompele laskokset perus suoralla ompeleella. Tarkoituksena siis, että nuo 2,5cm kaistaleet ommellaan "kiinni", jotta isot neliöt saadaan "pussille". HUOM! Jokaisessa "risteyskohdassa" ompele kolmion mallinen tikki neliön keskelle. Tällä tavalla saadaan aikaiseksi nuo kolot neliöiden keskellä ja neliöt paremmin esille. Risteyskohtiin muodostuu nyppylä, joihin puuvillalangat sidotaan kiinni.





Kun olet ommellut pystylaskokset, ompele myös vaakalaskokset. Ompelujen jälkeen sido noin 40cm pituinen puuvillalanka jokaisen risteyskohtaan ("nyppylään")  umpisolmulla kiinni. Näillä naruilla kangas kiinnitetään vaneriin kiinni. Ompelujen jälkeen kankaan nurja puoli näyttää tältä:

Hieman mallinnusta petauspatjan päälle... :D

Nyt ompelukoneen saa laittaa sivuun ja seuraavaksi valmistellaan superlonipatja. Meillä on täälä vaasanseudulla paikallinen yritys, josta sain tilattua haluamani kokoisen superlonin kätevästi valmiiksi leikattuna. Superloneja oli myös eri paksuisia, mutta itse valitsin 5cm paksuisen. Seuraavaan projektiin taidan kyllä valita paksumman ;) Superloni on 160cm x 110cm. 

Piirrä superloniin 21cm x 21cm kokoiset neliöt. Aloita piirtäminen patjan keskeltä, jotta reunoille jää saman kokoiset suorakaiteet. Seuraavaksi tee neliöiden risteyskohtiin reiät joko rasiaporalla, mattopuukolla tai saksilla. Itse sain lainalle rasiaporan ja yllättävän siistit jäljet sillä saatiin aikaan.


Leikkaa vanerista päädyn kokoinen pala. Kiinnitimme vanerin alareunaan riman, johon päädyn jalat saadaan kiinnitettyä helposti. 

Halutessasi voit kiinnittää superlonin liimalla kiinni vaneriin. Me liimasimme sen kiinni spray-liimalla, mutta kyllä jännitti, sulaako patja. Kannattaa olla tarkkana liimavalinnan kanssa. Nyt lopuksi ajatellen tuon työvaiheen olisi voinut jättää välistä, sillä patja pysyi hyvin menossa mukana.  

Kun patja on kiinni vanerissa/vanerin päällä, poraa superloniin tehtyjen aukkojen keskelle reikä myös vaneriin. Tuon reiän ei tarvitse olla kovin suuri, kunhan puuvillalangat ja virkkuukoukku siitä mahtuvat läpi.  





Nyt kaikki osat ovat valmiit!

Aloita päädyn kasaaminen laittamalla vanerin päälle superlonipatja. Patjan päälle ohut vanukangas. Halutessasi voit tehdä paksummasta vanukankaasta neliöiden kokoiset palat, jotka vielä toppaavat noita neliöitä ja tekevät niistä muhkeammat. Me siis teimme niin. Palojen päälle laita verhoilukangas siten, että puuvillanarut jäävät sisäpuolelle ;)





Kun kaikki osat ovat paikoillaan, aloita narujen vetäminen vanerin toiselle puolelle joko virkkuukoukun tai pitkän neulan avulla. Narujen vetäminen kannattaa aloittaa toisesta reunasta ja edetä neliö kerrallaan toiseen reunaan.

Halutessasi tässä vaiheessa olisi hyvä lisätä napit ja niitata myös niiden kiinnityslangat vanerin toiselle puolelle.




Kun kaikki puuvillanarut on vedetty, käännä pääty ympäri. Varsinkin tässä työvaiheessa toinen käsipari on arvokkaampi, kuin 100 oravannahkaa. Seuraavaksi varmista, että neliöt näyttävät hyvältä ja toppaukset ovat kunnolla. Kiristä puuvillanarua yksi kerrallaan ja niittaa ne toiselle puolelle. Niittauksista kannattaa tehdä "siksak"-kuvioisia, jotta ne pitävät paremmin. Vasaralla varmistaen niitit pitävät langat tiukasti kiinni.



Kun puuvillalangat on kiinnitetty, voidaan aloittaa reunojen niittaaminen. Niittejä ei kannata laittaa "lankasuoraan", vaan 45 asteen kulmaan. Tuolloin ne pitävät paremmin. Kulmat olivat hieman hankalia tehdä, joten niistä leikattiin ylimääräiset vanut pois ja yritimme vain tehdä niistä jotenkin nätit. Noh. Se neljäs näytti jo ihan hyvältä ;) Kun kaikki reunat ovat kiinni, voit halutessasi laittaa vielä  päädyn taustalle kankaan, jotta päädystä tulee vielä siistimpi.




Jaloiksi hankin vain tuollaiset metalliset, säädettävät jalat. Jalkoja ei välttämättä tarvitse laittaa, mutta imuroinnin helpottamiseksi me lisäsimme ne.




VALMIS!

Vielä, kun tuohon päädyn päälle löytyisi joku täydellinen taulu...