keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Valmis koti ♡

Täällä jälleen!

Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt jo aivan liika kauan! Ja paljon sen jälkeen onkin tapahtunut. Muuttotarkastus tehtiin, muuttolupa saatiin ja tavaroita alettiin roudaamaan kunnolla vielä samana iltana. ;) 

Pari päivää muuton jälkeen meillä pidettiin talonäyttö, johon osallistui kuulemma yllättävän paljon porukkaa siitä huolimatta, että oli torstai-ilta ja talomme sijaitsee täälä periferiassa ;) Mukava oli jutella kävijöiden kanssa! 

Miltä meillä sitten näyttää nyt, kun kaikki tavarat ollaan saatu paikoilleen? Tässä kuvakavalkaadi! :D

Eteisestä puuttuu vielä se liukuovikaapisto, jota se todellakin kaipaa. Väliaikaisratkaisuna naulakkona toimii vaaterekki. Ikeasta haimme tuollaisen lipaston, joka tulee jäämään tuohon samaan paikkaan liukuovikaapiston viereen. Sitten joskus kun saamme sen hankittua ;)



Olohuoneeseen hankimme vielä kenties jonkun nojatuolin. Tällä hetkellä istumapaikat ovat hieman rajalliset, mutta pääsääntöisestihän me kuitenkin kahdestaan tuolla sohvalla löhöillään, jolloin tilaa on aivan tarpeeksi ;) Olohuoneeseen asennetaan myös toinen verhokisko, johon laitetaan pimennysverhot. Nuo pitsiset kun eivät oikein hirveästi peitä näkyvyyttä...

Näkymä eteisestä olohuoneeseen



Kodinhoitohuone on yksi lempparipaikoista kodissamme. Se on todettu jo nyt erittäin toimivaksi! Pesukoneen vieressä laatikoissa olevat pyykkikorit ovat sittenkin tulleet käyttöön. On ne kuitenkin aika kätevät ;D Haimme kodariin rullaverhon, joka sattuikin olemaan samaa sävyä, joka kaappien ovessa on. Ja tuo pesutorni on pelkkää rakkautta! Yhdeksän kilon koneisiin kun saa mahdutettua tavaraa melko lailla, eipä meillä olla varmaan pesty vielä yhtään täyttä koneellista.


Kuivaustelineelle löytyi täydellinen paikka kodinhoitohuoneesta 
Kaikista mieluisin paikka on kuitenkin keittiö! Säilytystilaa on enemmän, kuin riittävästi. Tällä hetkellä yli puolet tilasta on tyhjänä. Vielä ainakin. Toivottavasti tilanne jatkuu mahdollisimman pitkään ;) Tasotilaakin löytyy todella hyvin!

Hieman jännitti, miten tuo lieden sijoittelu toimii käytännössä, kun sen oikealla puolella ei ole tasoa kuin muutama sentti. Vielä se ei ole ainakaan vaikuttanut kokkailuihin millään tavalla. Tämäkin siis toimii!









Päämakkarista puuttuu vielä sängynpääty, joka on viittä vaille valmis. Josko ensi viikolla lomaillessani saisin sen jo valmiiksi ja paikoilleen. Lisäksi puuttuu ihminen, joka ottaisi nuo verhot alas ja silittäisi ne kunnolla ;)


Vaateuoneeseen teimme pieniä muutoksia muuton jälkeen. Henkaritilaa oli sielä auttavasti liian vähän ja kuutioimme, miten saisimme maksimoitua muutenkin tuon huoneen tilan. Kaikennäköisten suunnitelmien jälkeen päädyimme kuitenkin vain muokkaamaan hieman hyllyjen välejä ja nostamaan tuon henkaritangon ylemmäs, jotta toinen mahtuisi sen alle. Lisäksi hankimme tuollaiset korit, johon mahtuu tavaraa myös aika paljon.

Nyt vaatehuoneessa onkin meidän molempien kaikki vaatteet sulassa sovussa! Henkaritilaa on vielä jäljellä ja hyllyillekin vielä mahtuu! Liinavaatteille löytyi myös väliaikainen paikka, ennen kuin se eteisen liukuovikaapisto ilmiintyy paikoilleen ;)




Vessaan laitoimme vain tekstiilit paikoilleen ja se oli valmis! Allekirjoittaneelta löytyi yllättävän paljon kaikkea kosmetiikkatavaraa ja tuosta kaappipaljoudesta huolimatta ne juuri mahtuivat sinne... Onneksi kaikki on nyt kätevästi saatavilla, josko tästä ne alkaisi pikkuhiljaa vähenemään.. No ei, on Juhallekin tuola kaksi laatikkoa ;) 




Kylpyhuoneeseen asensimme myös vain pyyhekoukut ja sekin oli valmis. Kylppäri sai kehuja talonäytössä. Taitaapa tulla muutamalle muullekin Sievitalon rakentajalle tuo putelihylly ja tumma kylppäri :D




Pienemmät makkarit on tällä hetkellä vähän vaiheessa. Mancavesta löytyy tietokonepöytä ja pikkumakkarista vierassänky. Katsotaan, mitä näille huoneille tehdään vähän myöhemmässä vaiheessa :D





Tässä nämä meidän luonnontaulut. Taivas näyttänyt kyllä mielettömältä tässä viimeaikoina. Kyllä tuossa sohvalla kelpaa katsella näitä maisemia ♡



Mitäs sitten seuraavaksi?
Pihatyöt ovat alkaneet pikkuhiljaa. Vielä kun toi lumisade lakkaisi ;)

4 kommenttia:

  1. Oi onpa kodikkaan näköistä! :) Onnea uuteen kotiin!
    Ja pihan kimppuun nyt tosiaan pitäisi päästä kun vaan urakoitsija suvaitsisi saapua.

    VastaaPoista
  2. Oli kiva käydä kattomassa teidän kotia =)

    VastaaPoista
  3. Hei, mahdatkohan lukea tätä kommenttia, mutta siis olemme rakentamassa sievitaloa ja materiaalivalinnat on käsillä. Hyvältä näyttää teidän lattia, mikä lattia teillä on? Samoin joissain huoneissa tummempi seinänväri? Värikoodi?
    Kiitos jos ehdit vastata tähän! :)
    -Selja N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Lattiamme on LocFloor 044, tumma tammilankku :)

      En ole varma mistä väristä on kyse, mutta tästä postauksesta löytyy kaikki harmaan sävymme :D ;

      http://pienisievasievitalo.blogspot.fi/2016/12/maalaussuunnitelma.html?m=1

      Poista