maanantai 9. lokakuuta 2017

Nurmikon pohja ja kylvö!

Kesän aikana täytemaata on haalittu mitä kummallisimmistakin paikoista ja vihdoinkin sitä on tarpeeksi! Tontti saatiin oikeaan korkoon ja emme tajunneetkaan, kuinka iso nurmikenttä meille onkaan tulossa...

Maa ehti asettumaan sopivasti muutaman viikon, ennen kuin saimme siihen multakerroksen päälle. Ruokamulta kuorittiin appivanhempien pellolta, joten sitä saatiin hakea juuri tarvittava määrä. Ja paljonhan sitä tarvittiin. Täytemaa on lähestulkoon yksinään savea. Ruokamultaa tuohon päälle laitettiinkin sitten reilu kerros.




Kyllä silmä lepää, kun viimeinkin tontti on tasainen ja savimultaläjät ovat poissa!




Seuraavaksi päästiinkin sitten nurmikon kylvöpuuhiin! Nurmikon siemenet ovat odottaneet muutaman viikon valmiina mullan levitystä ja sopivia kelejä. Siemeniksi valitsimme GreenCaren Peli-nurmikon, jossa seassa vähän myös Olo-nurmikon siemeniä.



Kauhulla katselimme viime viikon maanantaina sääennustuksia, jotta seuraavat kaksi viikkoa olisivat pelkkää sadetta. Eli siis se olisi täydellinen päivä kylvää nurmikko. Työpäivän aikana Juha oli hoitanut meille vuokralle nurmikkojyrän ja kylvöhärvelin, illalla nurmikko oltiinkin jo kylvetty!

Tässä tämä apuväline kylvöpuuhiin :D
Siemeniä meillä oli 18kg, jotka riittivät lähes kolmeen levitykseen. Täytyy sanoa, että vaikka aluksi epäilin suuresti tuota kylvölaitetta, oli se varsin kätevä. Uskon, että siemenet levittäytyivät paljon tasaisemmin, kuin jos ne käsin olisin kylvänyt.


Siementen levityksen jälkeen Juha jyräsi nurmikon kahdesti ja tontista tuli entistä tasaisempi. Nyt muutaman sadepäivän jälkeen odotellaan edes paria aurinkoista päivää, josko nurmikenttämme innostuisi vihertämään vielä hieman ennen talven tuloa. 


2 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä! Kiitoksia mukavista lukuhetkistä blogisi parissa! Meillä vasta urakka aluillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava kuulla, että tätä joku lukeekin ;)

      Kävin lurkkaamassa sinunkin blogiasi, jännittävät ajat alkaa! Facebook tuossa muutama päivä sitten muistutti, että vuosi sitten meillä oli perustukset. Nyt olemme asuneet puoli vuotta. Nopeasti se aika sitten menee, kun pääsee vauhtiin :)

      Poista