maanantai 18. kesäkuuta 2018

Istutuslaatikot, kasvatuslaatikot, minun ryytimaa!

Pienestä pitäen olen haaveillut omasta mansikkamaasta, joten sormet syyhyten olen odottanut sitä päivää, kun sellaisen itselleni saisin! Nyt omalle markille kun saa tehdä mitä vain, mitä Juha hyväksyy myös... Eikä se paljoa suostutteluja kyllä tarvinnut, kun lupasin kasvattaa myös herneitä... :D

Pyörin pitkin poikin meidän markilla ja mietin, mikä olisi sille paras paikka ja päädyin noiden betonisten istutusrenkaiden viereen. Betonirenkaat olivat jotenkin orvon näköiset tuolla yksinään.. Niille kaveriksi suunnittelin kaksi istutuslaatikkoa.



Aluksi ryytimaalle tehtiin pohja. Halusin siitä mahdollisimman helppohoitoisen, eikä Juhakaan innostunut siitä, että laatikkojen reunat pitäisi siistiä aina lopuksi käsin. Päädyimme tekemään altaiden alle sorapohjan.

Kaivoin lapiolla nurmikkoon reunat, jonka jälkeen Juha kuori kaivinkoneella pintamaat pois. Onneksi. Uhkasi kaivattaa koko pohjan lapiolla, kun sitä mansikkamaata kerran niin kovasti haluan... :D



Pintamaan kuorimisen jälkeen pohjalle laitettiin suodatinkangas estämään ainakin hieman rikkaruohojen kasvua ja samalla suodatinkangas estää soran painumasta maahan. Muutenhan sitä soraa saisi uusia tuohon varmaan vuosittain.. :D


Suodatinkankaan päälle kaadettiin sorat ja tästä tilanteesta mentiinkin sitten käsipelillä. Ei tarvinnut käydä kuntosalilla sinä päivänä, kun sain levitettyä nuo sorat paikoilleen. Mutta kyllä siitä tuli ihanan siisti! Samalla päästiin eroon siitä ongelmasta, miten betonisten renkaiden ympärystä saadaan pidettyä siistinä!








Seuraavaksi sitten ne itse laatikot.

Laatikot tehtiin raakalaudasta, jota lapsuudenkodistani löytyikin mukavasti ja saimme hyötykäyttää niitä! Laatikoista tehtiin 40cm korkeita, lähes  5m pitkiä ja 80cm leveitä. Tuo 80cm leveys tuntuu ainakin vielä erittäin sopivalta! Leveämpää laatikkoa olisi jo ehkä hieman hankalampi hoitaa, tuon hoitaminen hoituu ilman kurkotteluja :D

Laatikoiden tekemisestä ei oikein kuvia ole, kun Juha niitä nikkaroi minun poissaollessani, mutta ohjeita näiden tekemiseen löytyy varmasti vaikka mistä :D




... JA SIINÄ NE NYT OVAT KOKO KOMEUDESSAAN! ❤


Alun perin ajattelin käsitteleväni laudat terassiöljyllä, mutta luin jostain, että maalissa käytetyt kemikaalit voivat siirtyä istutettuihin kasveihin, joten torppasin sen idean. Tämä oltaisiin voitu välttää sillä, että laatikoiden sisäpintoihin oltaisiin laitettu muovit, mutta äidin kanssa keskustelun jälkeen totesin, että unohdetaan sekin. Nyt laatikot on hengittäviä, mansikkani (..ja ne herneet) voivat varmasti hyvin ja laatikot saavat harmaantua luonnostaan.
Laatikoita hierottiin hieman soraan, jotta ne nyt varmasti pysyisivät omilla paikoillaan, eikä multaa tulisi laatikon reunojen alta, eikä sitä ehkä kuluisikaan niin paljon.. Oi kuinka väärässä olinkaan. Tai ehkä sitä kului hieman vähemmän, mutta paljon sitä meni! (...31 säkkiä per laatikko)






Multatouhujen jälkeen kurvasin heti kauppaan ja hain mansikan taimet! Puolet laatikosta täyttyi Koronalla ja puolet Polkilla. Muutamat maistiaiset penkistä ollaan jo saatu ja maistuvia marjoja molemmat kyllä on!



Toiseen laatikkoon istutin muutamaa eri sorttista hernettä, keltasipulia, pillisipulia ja ruohosipulia.



Toiseen kaivonrenkaaseen laitoimme pensasmustikoille sopivaa havumultaa ja toiseen tavallista multaa vadelmille. Viimeinkin saimme hakea jo muutama vuosi sitten ostetut mustikat ja vadelmat äitini siirtolapuutarhasta omaan kotiin! Pensasmustikoina meillä on kaksi Jormaa ja kaksi Alvaria. Vadelmat ovat Maurin makeita. Kyllä ne nimet kanssa näille keksii... :D





Maalauspuuhiin lainattua kurottajaa piti tietenkin hyväksikäyttää myös tälläisiin ilmakuviin... :D Vielä muutama pihalaatta pitää hakea, jotta mansikoita ja herneitä pääsee hakemaan ryytimaalta paljain varpain ❤


Ps. Mitenkäs teillä muilla kasvaa nurmikko? Kuvasta voi päätellä, että meillä ei mitenkään! :'DD



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti