tiistai 4. huhtikuuta 2017

Raksaviikko 21, Valoa ja laminaattia

Viime viikon maanantaina raksalla kuhisi jälleen, kun laatoittaja sekä laminaatin asentajat pyörivät talolla samanaikaisesti. 

Laatoittaja oli saanut jotenkin kummasti saumausainetta levitettyä jälleen ympäri tupakeittiötä ja takkaa(!!), mutta ne saatiin onneksi siivottua vielä pois. Aiomme kyllä antaa tuosta miehestä vielä uudelleen palautetta. Sievitalon oma laatoittaja ei päässyt sairaslomansa takia tekemään meille hommia, joten hänen tilalleen oli pitänyt löytää tekijä. Toivottavasti tuota miestä ei enää tulla sijaisena ainakaan käyttämään.

Muuten talolla ilme muuttui jälleen kerran melkoisesti, kun laminaatit oltiin asennettu kaikkialle!

Keittiön välitila saumattuna

Päämakkari

Pikkumakkari

Mancave

Taisi olla laminaatin asentajilla vähän tiukkaa, kun kaikki makuuhuoneet olivat tosiaan täynnä tavaraa. Olivat sitten joutuneet siirtämään KAIKEN kodariin, pesuhuoneeseen sekä vessaan! :D


Tiistaina sähkömiehet kävivät tekemässä heidän osuutensa! Meinasivat, että ihan hyvin tuola kodari-pesuhuone-sauna -akselilla pystyi tekemään töitä, vaikka ne olivat aivan täynnä tavaraa, koska emme ehtineet maanantai-iltana tuvalle järjestelemään sen kummemmin. Ilmeisesti ovat tottuneet tekemään töitä hieman ahtaammissakin tiloissa...

Olemme pelänneet, että olohuoneen valaistuksesta olisi tullut liika leikkaussalimainen, mutta eipä tullutkaan! Se on juuri hyvä. Kirkkaimmillaan valo on toki kirkas, mutta vähän himmentämällä se on juuri hyvä! 


Kylppärin valopeilin kanssa meinasi käydä pieni kämmi. Laminaatin asentajat ilmeisesti olivat kantaneet tuon peilin vessaan pois tieltä. Luulivat varmasti, että se kuuluu sinne. Sähkömiehet olivat sitten hyvää hyvyyttään asentaneet tuon peilin vessaan... Sielä se näytti.. noh. aika pieneltä ja surkealta...  Juha kumminkin kertoi, että peili kuuluu kuitenkin kylppäriin, ja sähkömiehet olivat sitten siirtäneet sen oikealle paikalle. Oikealle paikalleen se sopiikin paljon paremmin... :D


Keittiön välitilan led-valot oltiin myös asennettu ja ne valaisevatkin aika tehokkaasti! Alla oleva kuva hieman valehtelee, valaistuis ei nyt kuitenkaan ihan NOIN kirkas ole. Allekirjoittanut opettelee vielä uuden kännykän kuvaamisominaisuuksia... :D


Vakiotoimitukseen kuuluvat valaisimet oltiin asennettu vaatehuoneeseen, vessaan, kodariin ja pesuhuoneeseen. Nyt asennuksen jälkeen vasta mietimme, olisimmeko voineet vaikuttaa noiden valaisimien värilämpötilaan. Olohuoneessa ja keittiössä värilämpötila on 4000K, mutta nuo muut vakiovalaisimet ovat 3000K. Yllättävän paljon niillä kuitenkin on eroa ja varsinkin vessassa tuon huomaa selkeästi, kun seinän väri muuttuu tyystin keltaisen valon takia. Nuo vakiovalot varmaankin siis vaihdamme jossain vaiheessa puhtaamman valkoisen sävyisiksi.

Itkuhan siinä pääsi, kun valot laitoimme ensimmäistä kertaa päälle. Nyt viimeistään alkaa olla niin konkreettisesti nähtävillä, että kohta koti on valmis ❤

Ensi viikolla (tällä) onkin vuorossa lisää sähköhommia sekä viimeistelyhommia!

3 viikkoa jäljellä!!

2 kommenttia:

  1. Upealta näyttää! Mitä mallia tuo laminaatti on? Itselleni tulee Cellon Ajopuu :)
    Itselläni on oman asunnon remontti päällä (ollut jo noin 9 kuukautta!) Remontointi on samaan aikaan mahtavaa ja ärsyttävää :D
    Enää tarvitsee asentaa laminaatit ja listat sekä tehdä miljoona pikkuhommaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laminaatti on LOC Floor 044, Tumma tammilankku. Itsekin pidämme siitä kovasti! :)
      Ja noniin, sielähän siis myös viimeisiä viedään! :D

      Poista